Ilmajoen musiikkijuhlat - Blogi

31.01.2019

Mannerheim-ooppera yllättää

Mannerheim-ooppera yllättää

 

Mannerheim-ooppera kertoo tarinan miehestä, joka menetti isänsä, kotinsa, maansa ja lähes kaikki rakkaansa. Hän onnistui silti, oman onnellisuutensa kustannuksella, turvaamaan maan, kodin ja isällisen suojan lähes kokonaiselle kansakunnalle.

Ilmajoen Musiikkijuhlien itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi tilaama Mannerheim-ooppera osoittautui menestysteokseksi.  Oopperan näki kantaesitysvuonna 2017 yli 12 500 katsojaa ja se piirsi monen mieleen uudenlaisen kuvan kansallissankarista.

Monesta suomalaisesta suurmiehestä ja -naisesta on tehty elokuvia ja kirjoja. Heistä oopperamaisin hahmo on ohjaaja ja dramaturgi Tuomas Parkkisen mukaan juuri Carl Gustaf Mannerheim.

– Hänen elämässään on paljon oopperamaisia elementtejä. On aateliston tanssiaisia, taisteluita sodassa, pettymyksiä rakkaudessa, kuolemaa. Mannerheimin elämä, jos jonkun, taipuu oopperaksi.
Parkkinen tutustui Mannerheimin elämään tarkoin, monen eri lähteen kautta.

– Väistämättä käy niin, että kun innostuu aiheesta, siihen myös kiintyy ja rakastuu. Alkaa ymmärtää kiinnostuksensa kohdetta, olla sen puolella. Näin minulle kävi Mannerheimin kohdalla. Olen hiukan joutunut muuttamaan käsitystäni hänestä.

Mannerheim on suuria tunteita herättävä henkilö ja sellainen hahmo taideteoksen keskiössä loi tekijöille paineita, mutta positiivisia.

– Oli hienoa tehdä oopperaa, josta ihmiset olivat jo etukäteen niin kiinnostuneita. Mikä voisikaan olla parempaa, Parkkinen sanoo.

Ooppera näyttää nimihenkilöstä monta puolta. Mannerheim on poika, mies, isä, sotilas, kelmi, johtaja, erakko ja sankari.

Piilotettu elämä

Mannerheimin libreton ovat kirjoittaneet kirjailija-toimittaja Eve Hietamies ja kirjailija Laila Hirvisaari. He loivat libreton jo noin vuosi ennen kantaesitystä.

– Tekstimme on oopperan perusta, mutta Tuomas teki siitä teoksen. Samoin tietenkin säveltäjä Tuomas Kantelinen. Me kirjoittajat emme tekstimme valmistumisen jälkeen olleet juuri tekemisissä oopperan lopullisen muodon kanssa, Hietamies kertoo.

Libreton kirjoittamisen alku ei ollut helppo. Vaikka kirjoittajat ovat kokeneita tekstin- ja draamantuottajia, oli libretto tekstilajina vieras. Tekstiä tulee helposti liikaa, ellei muista sitä, että saman virkkeen laulamiseen kuluu paljon pidempi aika kuin sen lausumiseen.

– Kaksi vuotta puhuimme Lailan kanssa jatkuvasti runomitalla ja laulaen. Sitä ovat varmasti ulkopuoliset ihmetellen kuunnelleet, Hietamies sanoo nauraen.

Tekstin valmistumista edisti työparin kurinalainen työote ja Laila Hirvisaaren ajankuvan tuntemus. Toisinaan kirjoittamista vauhditti myös leikkisä ote.

– Eräänä huonona kirjoituspäivänä emme saaneet Lailan kanssa aikaan mitään. Silloin päätimme lyödä läskiksi ja kirjoittaa mitä sattuu irtoamaan. Lopulta nauroimme kaksin kerroin lattialla. Lähetimme tekstin varovaisen toiveikkaana Tuomakselle (Parkkinen). Hän vastasi melkein saman tien, että tätä lisää. Huumorista tulikin lisäväriä oopperaan. Komediaa siitä ei silti tehty.

– Se, että tekstissä on huumoria, ei tarkoita, että ooppera on hauska. On silti hienoa, että yleisö saa kokea myös hauskoja hetkiä esityksen aikana, Hietamies sanoo.

Tuomas Parkkinen jatkaa: – Yleisö saa nauraa. Se varmasti yllättää monet, sillä huumoria ei ole totuttu liittämään Mannerheimiin. Mutta yleisö myös liikuttuu. Ooppera on tunteisiin vetoava ja koskettava.

Mannerheimista on sanottu, että hän piilotti elämänsä.

– Emme tiedä paljoakaan siitä, mitä hän ajatteli ja tunsi. Olemme tekstissä menneet hänen päänsä sisälle. Haluamme tekstissä näyttää, miltä Mannerheimista tuntui, kun hän lähetti nuoria miehiä kuolemaan, tapasi rakastajansa, oli isä lapsilleen, janosi valtaa, Eve Hietamies listaa.

 

Ooppera soittaa kultaa

Kun Hietamies ja Hirvisaari olivat saaneet libreton valmiiksi, oli Kantelisen ja Parkkisen vuoro. Tuona aikana kirjoittajakaksikko keskittyi muihin töihinsä ja melkein unohti oopperan, kunnes keväällä 2017 alkoi vipinä.

– Halusimme nähdä oopperan ensimmäisen kerran vasta valmiina, joten kävimme vain kerran harjoituksissa Oopperatalolla ja viivyimme paikalla tunnin.

Tuolloin työnalla oli kohtaus, missä Kalle Lankinen kertoo Mannerheimille haluavansa seurata tämän jalanjälkiä, tulla samanlaiseksi suureksi kenraaliksi.

– Oli huikeaa seurata, kuinka ohjaaja Tuomas Parkkinen hioi kohtauksessa pienintäkin yksityiskohtaa, kokeili, hylkäsi, keksi uuden.

Valmiin teoksen näkeminen Musiikkijuhlilla kesällä oli kirjailijoille unohtumaton kokemus.

– Jonotimme muun yleisön mukana sisäänpääsyä ja itsetunto sen valtavan joukon keskellä oli noin millimetrin pituinen. Katsomossa ohjaaja istahti selän taakse, emme Lailan kanssa edes uskaltaneet vilkaista toisiamme. Muistan, kuinka sydän jyskytti ja kädet hikosivat.

Ooppera alkaa iloisissa tunnelmissa, mutta tunnelma muuttuu äkisti, kun Mannerheimin äiti Heleniä esittävä Essi Luttinen laulaa surustaan ja petturimiehestään. Hietamies huomasi, että heidän edessään istuneet naiset kaivoivat laukuistaan nenäliinat esiin ja alkoivat pyyhkiä kyyneleitä.

– Juttu toimii silloin, kun se soittaa kultaa, opasti minua kerran eräs tv-sarjan ohjaaja. Tuona hetkenä käännyin katsomaan Tuomas Parkkista, joka hymyili ja nyökkäsi. Sillä hetkellä tajusin, että ooppera soittaa kultaa.  Koskettaa tunteita.

Suuren suosion saavuttaneen Mannerheim-oopperan viimeiset esitykset 5.-9.6. Varaa paikkasi nyt!
https://liput.musiikkijuhlat.fi/fi/

Oopperan ohjelmasivulle

Osta liput